on yksi tunnetuimmista suomalaisen gospelmusiikin yhtyeistä.

Yhtye tunnetaan tarttuvista melodioistaan ja maanläheisistä teksteistään, jotka pyrkivät tuomaan ikivanhan evankeliumin tämän ajan kielelle. Yhtyeen musiikki soi yli kirkkokuntarajojen ja bändin yleisö muodostuu hyvin eri-ikäisisistä kuulijoista.

Exitin perusti vuonna 1987 joukko gospelmusiikin parissa jo pitempään toimineita muusikoita. Aloittaessaan Exit oli ensimmäisiä yhtyeitä Suomessa, jotka yhdistivät rockmusiikin ja kristillisen sanoman. Monet Exitin kappaleet ovatkin olleet suurimpia hittejä rippikouluissa, ja suosituimmat niistä ovat päätyneet useisiin nuottikirjoihin.

Exit yhtye on:

Pekka Simojoki

Pekka on orkesterin kunnioitettu perustajajäsen ja hänen terävästä laulukynästään ovat lähtöisin suuri osa bändin teksteistä ja melodioista. Pekka myös puhuu paljon keikoilla ja ihmisten kanssa muutenkin. Monet varmasti tulevatkin keikoille musiikin lisäksi kuunnellakseen Pekan tarinoita. Bändin pojat ovat jo tottuneet siihen, ettei hän paljon ehdi roudailla, kun jää aina suustaan kiinni tai on hoitamassa levynmyyntipöytää keikan jälkeen. Pekka perheineen on kotiutunut järven rantaan Kangasalalle.
Pekalla on myös omat sivut, josta löytyy vielä tarkempaa tietoa: www.pekkasimojoki.fi

Timo Luoto

Rumpalimme, joka tunnetaan myös nimellä ´Poski´, on lähes paljasjalkainen Hesalainen. Päivätyönsä hän tekee vanhempana konsulttina digitaalisen aineistohallinnan parissa, mitä se nyt sitten tarkoittaneekin. Hän on yksi orkesterin perustajajäsenistä ja ehdottomasti ryhmän intohimoisin kulinaristi. Hän omistaa myös Vespan ja opiskelee italiaa. Vihreä tupa ja perunamaa sijaitsee siellä kehä-ykkösen nurkilla. Siellä tämä turhan tiedon ylimarsalkka perheineen asustaa.

Matti Puttonen

Orkesterin nuorin alkuperäisjäsen on laulaja / lauluntekijä / kosketinsoittaja Matti Puttonen. Liekö tästä nuoruudesta johtunut hänen muinainen kutsumanimensä ´Poitsu´? Leipänsä hän tienaa vanhempana konstaapelina, mutta useimmiten hänet löytää jostain golfkentän tietämiltä. Orkesterin muhkeat lauluköörit sovituksineen ovat etenkin alkupään levyillä lähteneet tämän miehen kultakurkusta. Masa asustelee perheensä kanssa Lahdessa

Timo Jouppi

Vanhempi Jouppi eli bändin äijien kesken ´Kuuppo´ on ollut mukana vuodesta 1998. Hän onkin siis tullut orkesterin pitkäaikaisin basisti. Hän on kotoisin Pohjammaan leveimmältä mantereelta eli Seinäjoelta. Siviilissä Jouppi toimii luokanopettajana. Muutama soitto-oppilaskin hänellä kuulemma on ollut. Lapsiakin on siunaantunut kiitettävästi. Normaalisti hänet löytää kotoa tai Unkarista.

Jari Levy

Jo vuodesta 2001 on Exitin riveissä vaikuttanut laulaja / lauluntekijä / kosketinsoittaja Jarski, jota myös Lapin hulluksi toisinaan kutsutaan. Maan kristillinen media kutsui häntä bändin pelastavaksi enkeliksi, kun hän liittyi porukkaan. Bändin virallinen kanta on edelleen: “Ei haittaa”. Monesti hän on pelastanutkin keikkapäivän hersyvällä huumorillaan, tai pilannut, miten sen nyt ottaa…

Jari asuu perheensä kanssa Helsingissä, jossa toimii tällä hetkellä musiikin opettajana

Jarkko Jouppi

Nuorempi Jouppi eli JJ on kunnostautunut kuusikielisen varressa. Hänen soitantaansa on kuultu Hymni -levystä lähtien. Seinäjoella asustava diplomi-insinööri viettää vapaa-aikoja perheensä ja koiriensa kera. Seinäjoen seurakuntien musiikissa Jarkon kitaran saundi on jo käsite! Järjestelmällisyydestään tunnettu JJ on bändin virallinen säätäjä sekä sointulappujen, biisilistojen ja valokuvien säilyttäjä. Myös hammasmuki pitää olla pesty ja kuivattu!

Markku Perttilä

Make liittyi orkesteriin vuonna 2005. Hänet olet voinut bongata vaikka mistä, esimerkiksi TV:n Olohuone -kirkosta. Make on tehnyt omiakin levyjä ja on ansioitunut etenkin akustisen kitaran varressa, mutta tämän orkesterin riveissä kuullaan myös sähköistä Makea. Itsensä musiikilla elättävä mies asuu jossain Järvenpään tietämillä perheensä kanssa. Make tunnetaan hienoista saundeistaan, joiden hieronta on taukoamatonta. Hieno mies, laulumies, kitaramies – herrasmies!

Juha ”Murkku” Merikallio

Ääniteknikko-osastolla ainoana alkuperäisenä jäsenenä on ja pysyy järkähtämätön Merikallio, ystävien kesken ´Murkku´. Jos muun poppoon katsotaan kuuluvan enemmän tai vähemmän orkesterin luovempaan kastiin, niin Murkun voi huoletta sijoittaa järkimiesten sarjaan. Hänen päästään ovat lähtöisin monet toteuttamiseen liittyvät ideat ja suunnitelmat, joihin muilla ei kertakaikkiaan paukut piisaa. On syytä vilpittömästi epäillä, olisiko koko orkesteri nykyisin edes pystyssä ilman tätä miestä.
Päivätyönään Juha lähettää hyviä ja huonompiakin Uutisia Maikkarilla. Äijäily (=isoisäily) on noussut viime aikoina arvoon arvaamattomaan. Murkku asuu  pääkaupunkiseudulla ja hänet on bongattu kotonaan huomattavasti useammin kuin menneinä vuosina.

Juha ”Juhis” Lehtimäki

Juha eli ’Juhis’ on monessa mukana. Ääniteknikkona hän vääntää nappulaa monessa muussakin yhtyeessä, mainittakoon vaikka Kaija K, Antti Tuisku ja KLS. Ahkerasti on mies pysytellyt monitoripöydän lähettyvillä tässäkin orkesterissa. Juhiksella onkin tiettävästi pitkä pinna ja armoton vääntömomentti. Jussi tekee kaiken sen, mitä muute eivät osaa, bussiakin hän pakittaa senttien tarkkuudella. Perheensä kanssa Juhis pitää majaa Tampereella.

Antti Puurula

Tämä mies on jo useamman vuoden kantanut huolta Exitin valomaailmasta. Hän suunnittelee ja toteuttaa esitystekniikkaa myös päivätyökseen sekä kotimaassa että välillä ympäri maailmaa. “Tästä miehestä tullaan vielä kuulemaan”, erehtyy Peksu usein keikalla sanomaan, mutta taitaa se kumminkin mennä vahvasti näköaistin puolelle. Antti asuu perheensä kanssa pääkaupunkiseudulla.

Tuuraajat

Vuosien varrella on soittajilla ollut välillä muutakin tekemistä ja silloin ovat lauteille nousseet elintärkeät tuuraajat. Tässä melko kattava lista:

  • Speedy Saarinen – kitara
  • Miika Colliander – kitara
  • Taneli Helminen – basso
  • Jaakko Kämäräinen – basso
  • Jaakko Lajunen – basso
  • Jaakko Jussila – basso
  • Antti Kataja – basso
  • Pasi Ryökkynen – basso
  • Mika Syväniemi – basso
  • Tommi Levy – rummut
  • Mikko Kultalahti – rummut
  • Olli Helenius – rummut
  • Ilkka Väisänen – rummut
  • Markus Malin – rummut
  • Joonatan Rautio – koskettimet/fonit
  • Ari Jaaksi – koskettimet
  • Timo Pudas – koskettimet
  • Kimmo Virtanen – koskettimet
  • Kaarle Mannila – laulu
  • Johanna Aarnio – laulu
  • Antti Aaltonen -ääni
  • Sami Ahonen -ääni
  • Markku Heikkilä -ääni
  • Henri Honkaluoma -ääni
  • Tuomas Karppinen – valot
  • Teemu Kauppinen – valot & ääni
  • Jukka Kiljunen – ääni
  • Timo Kuisma -ääni
  • Timo Laakkonen – valot
  • Markku Manninen -ääni & valot
  • Pasi Marttinen – ääni
  • Markus Nordblom – ääni
  • Mika Oesch – ääni
  • Jones Pohjanvuori – ääni
  • Kari Pokki – ääni
  • Mika Rautiainen – ääni
  • Pasi Välimäki -ääni
  • Leevi Luoto – rummut
  • Timo Komonen – ääni
  • Ville Vanhanen – ääni
  • Leevi Luoto – ääni

Häärääjät

…eli entiset vakiojäsenet. Näistä herroista on juttua myös ´Biografia´-osastolla eli käy sieltä lukemassa tarkemmat tiedot.

  • Heikki Leppänen – kitara
  • Kari Paukola – kitara
  • Petri Palmén – kitara
  • Timo Piilo – basso
  • Petri Ryöti – basso
  • Arto Antturi – basso
  • Jusa Antturi – basso
  • Ville Virrankoski – valo
  • Tero Ruotsala (Härkösen tuuraaja) – äänentoisto
  • Ja itse turkasen häärääjä eli Pekka Härkönen – ääni & valo