18,90  sis. alv

Osasto:

Kuvaus

Kappaleet

  1. Odotan jouluvierasta
  2. Betlehemin yö
  3. Joosefin kehtolaulua
  4. Ei voinut meistä kukaan aavistaa
  5. Joulun kaipaus
  6. Taivas sylissäni
  7. Halki aikojen
  8. Paimenen yösoitto
  9. Poika Kuninkaan
  10. Minä tulin sinua varten
  11. Pimeydessä syttyy tähti
  12. Marian jouluvirsi
  13. Enkelten laulu

Uudella joululevyllä soi Enkelten laulu (Lehdistötiedote 1.10.2007)

Lähetysseuralta on ilmestynyt tämän vuoden joulumarkkinoille uusi Enkelten laulu -niminen joululevy (Rainmaker 2007). Levyllä on kaikkiaan kaksitoista laulua, joista osa on vanhoja tuttuja melodioita, osa aivan uusia joululauluja. Kokoelmassa kohtaavat näin menneisyys ja nykyisyys.

”Laulut liittyvät vuosituhantiseen kristilliseen jouluperinteeseen, joka ei ole vain historiaa. Traditio kantaa mukanaan ilosanoman, joka murtautuu keskelle minun raadollista elämääni: viimeinen sana ei ole sittenkään kuolemalla ja epätoivolla vaan Jumalan hyvyydellä”, tuottaja Antti Vuori kuvaa levyn perusideaa.

Enkelten laulu -levyn aloittaa Ilmari Hannikaisen säveltämä ja Hilja Haahden sanoittama Odotan jouluvierasta. Sitä seuraavat neljä 2000-luvun sävelmää, joiden tekijöinä ovat Jukka Salminen (Betlehemin yö), Timo-Matti Haapiainen (Joosefin kehtolaulu), Tommi Kalenius (Ei voinut meistä kukaan aavistaa) ja Pekka Simojoki (Joulun kaipaus). Näiden jäljessä tulevat joululaulut ovat vanhoja tuttuja: Taivas sylissäni, Halki aikojen, Paimenen yösoitto, Poika Kuninkaan, Minä tulin sinua varten, Pimeydessä syttyy tähti ja Marian jouluvirsi.

Levyn solisteina on monia tunnettuja nimiä: Markus Bäckman, Matti Holi, Ilona Nyman, Maria Laakso, Topi Lehtipuu ja Victoria Lindqvist. Lisäksi levyllä esiintyvät Kampin laulu -kuoro ja Jakaranda. Levyn päättää sen nimikappale, Pekka Simojoen säveltämä ja Anna-Mari Kaskisen sanoittama Enkelten laulu: ”Olkoon kunnia Jumalalle ja rauha maailmaan hän näyttää maailmalle näin hyvää tahtoaan.”

Lisätietoja:
tuottaja Antti Vuori, p. 040 590 8154, antti.vuori@gmail.com, sekä
kustannusjohtaja Minna Saarelma, p. (09) 129 7331, minna.saarelma@mission.fi

Lähetysseuran kustannusliikkeen tiedotteet löytyvät myös verkkosivultamme:
www.mission.fi/kustannusliike/uutiset